MST-Yhtiöt Kirjanpito yhteiskuvassa

Lupauksemme Sinulle:

  • Kirjanpito luotettavissa käsissä.
  • Vastauksia kysymyksiisi nopeasti.
  • Edulliset hinnat (alk. 28,90€/kk).
  • Iloista palvelua.
  • Yli 15 vuoden kokemus.


Tule meille töihin!

Näin asiakkaamme ajattelevat meistä:

Uutisia / Tiedotteet:


31-03-2019
Palkintojen verotus

Verottaja julkaissut päivitetyn version paljon keskustelua herättäneestä palkintojen verotuksesta. "Palkinnoilla tarkoitetaan tässä ohjeessa rahana tai rahanarvoisena etuutena erilaisiin kilpailuihin, arvontoihin tai muihin tapahtumiin osallistuville annettuja suorituksia. Tyypillisesti tapahtuman järjestäjä (esimerkiksi työnantaja, samaan konserniin kuuluva yhtiö, yhteistyökumppani) antaa palkinnon, mutta palkinnon voi antaa myös tapahtuman järjestäjästä erillinen taho (esimerkiksi konserniyhtiö, mainostaja, sponsori, yhteistyökumppani). Palkinnon saamisen perusteena voi olla suoritus, osallistuminen tai sijoittuminen kulloinkin kyseessä olevassa tapahtumassa."


Avainsanat: Henkilöasiakkaan tuloverotus Verohallinnon ohjeet Palkintojen verotus Antopäivä 27.3.2019 Diaarinumero VH/2872/00 01 00/2018 Voimassaolo 27.3.2019 - Toistaiseksi Valtuutussäännös Laki Verohallinnosta (503/2010) 2 § 2 mom. Avaa sisällysluetteloSulje sisällysluettelo 1 Yleistä pa...

Päivän tietoiskussa "tilintarkastaja":

Tilintarkastaja valvoo, että tuloslaskelma ja tase vastaavat kirjanpitoa ja että kirjanpito on tehty oikein. Lisäksi tilintarkastaja valvoo, että yrityksen toiminnassa on noudatettu voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Tilintarkastajan valintavaatimus riippuu yritystoiminnan laajuudesta.


Toimialueemme:
Äänekoski, Ähtäri, Akaa, Alajärvi, Alavieska, Alavus, Asikkala, Askola, Aura, Brändö, Eckerö, Enonkoski, Enontekiö, Espoo, Eura, Eurajoki, Evijärvi, Föglö, Finström, Forssa, Geta, Hämeenkyrö, Hämeenlinna, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Halsua, Hamina, Hammarland, Hankasalmi, Hanko, Harjavalta, Hartola, Hattula, Hausjärvi, Heinävesi, Heinola, Helsinki, Hirvensalmi, Hollola, Honkajoki, Huittinen, Humppila, Hyrynsalmi, Hyvinkää, Ii, Iisalmi, Iitti, Ikaalinen, Ilmajoki, Ilomantsi, Imatra, Inari, Inkoo, Isojoki, Isokyrö, Jämijärvi, Jämsä, Järvenpää, Janakkala, Joensuu, Jokioinen, Jomala, Joroinen, Joutsa, Juuka, Juupajoki, Juva, Jyväskylä, Kärkölä, Kärsämäki, Kökar, Kaarina, Kaavi, Kajaani, Kalajoki, Kangasala, Kangasniemi, Kankaanpää, Kannonkoski, Kannus, Karijoki, Karkkila, Karstula, Karvia, Kaskinen, Kauhajoki, Kauhava, Kauniainen, Kaustinen, Keitele, Kemi, Kemiönsaari, Kemijärvi, Keminmaa, Kempele, Kerava, Keuruu, Kihniö, Kinnula, Kirkkonummi, Kitee, Kittilä, Kiuruvesi, Kivijärvi, Kokemäki, Kokkola, Kolari, Konnevesi, Kontiolahti, Korsnäs, Koski Tl, Kotka, Kouvola, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Kuhmo, Kuhmoinen, Kumlinge, Kuopio, Kuortane, Kurikka, Kustavi, Kuusamo, Kyyjärvi, Lahti, Laihia, Laitila, Lapinjärvi, Lapinlahti, Lappajärvi, Lappeenranta, Lapua, Laukaa, Lemi, Lemland, Lempäälä, Leppävirta, Lestijärvi, Lieksa, Lieto, Liminka, Liperi, Lohja, Loimaa, Loppi, Loviisa, Luhanka, Lumijoki, Lumparland, Luoto, Luumäki, Mäntsälä, Mänttä-Vilppula, Mäntyharju, Maalahti, Maarianhamina, Marttila, Masku, Merijärvi, Merikarvia, Miehikkälä, Mikkeli, Muhos, Multia, Muonio, Mustasaari, Muurame, Mynämäki, Myrskylä, Närpiö, Naantali, Nakkila, Nivala, Nokia, Nousiainen, Nurmes, Nurmijärvi, Orimattila, Oripää, Orivesi, Oulainen, Oulu, Outokumpu, Pälkäne, Pöytyä, Padasjoki, Paimio, Paltamo, Parainen, Parikkala, Parkano, Pedersören kunta, Pelkosenniemi, Pello, Perho, Pertunmaa, Petäjävesi, Pieksämäki, Pielavesi, Pietarsaari, Pihtipudas, Pirkkala, Pohjois-Lapin seutukunta, Polvijärvi, Pomarkku, Pori, Pornainen, Porvoo, Posio, Pudasjärvi, Pukkila, Punkalaidun, Puolanka, Puumala, Pyhäjärvi, Pyhäjoki, Pyhäntä, Pyhäranta, Pyhtää, Rääkkylä, Raahe, Raasepori, Raisio, Rantasalmi, Ranua, Rauma, Rautalampi, Rautavaara, Rautjärvi, Reisjärvi, Riihimäki, Ristijärvi, Rovaniemi, Ruokolahti, Ruovesi, Rusko, Säkylä, Saarijärvi, Salla, Salo, Saltvik, Sastamala, Sauvo, Savitaipale, Savonlinna, Savukoski, Seinäjoki, Sievi, Siikainen, Siikajoki, Siikalatva, Siilinjärvi, Simo, Sipoo, Siuntio, Sodankylä, Soini, Somero, Sonkajärvi, Sotkamo, Sottunga, Sulkava, Sund, Suomussalmi, Suonenjoki, Sysmä, Taipalsaari, Taivalkoski, Taivassalo, Tammela, Tampere, Tervo, Tervola, Teuva, Tohmajärvi, Toholampi, Toivakka, Tornio, Turku, Tuusniemi, Tuusula, Tyrnävä, Ulvila, Urjala, Utajärvi, Utsjoki, Uurainen, Uusikaarlepyy, Uusikaupunki, Vårdö, Vöyri, Vaala, Vaasa, Valkeakoski, Valtimo, Vantaa, Varkaus, Vehmaa, Vesanto, Vesilahti, Veteli, Vieremä, Vihti, Viitasaari, Vimpeli, Virolahti, Virrat, Ylöjärvi, Ylitornio, Ylivieska, Ypäjä,